Oulun taidemuseo
Etusivu / Teokset / O / Oulun seutu

Moosa Myllykangas

Oulun seutu

Moosa Myllykangas hyödyntää tuotannossaan kierrätysmateriaaleja ja olemassa olevia ready made -esineitä. Valtuustosalin pohjoisen puoleiselle päätyseinälle sijoittuva moniosainen Oulun seutu -tilateos on osoitus kestävän kehityksen periaatteiden mukaisesta taiteellisesta työskentelystä. Jotain vanhaa, ladontakoneen ladontanauha on luontevasti yhdistetty johonkin uuteen, valettuun akryylilevyyn, ja saanut hänen käsissään täysin erilaisen muodon. Perinteisen käsin tekemisen lisäksi työprosessiin on sisältynyt viimeisintä koneellista työstöteknologiaa. Sivuseinäpintojen ohella myös keskellä oleva juhlava pari-ikkuna on osittain valjastettu kuvataiteen käyttöön.

Oulun seutu -teoksen ideana on kartta. Kun taiteilija aloitti työnsä suunnittelemisen, kaupungissa puhuttiin paljon Suur-Oulun alueesta. Yli-Kiiminki oli liittymässä Ouluun, mutta päätöksiä ei vielä oltu tehty. Nyt tänä päivänä kun kuntaliitokset ovat varmistumassa ja voidaan puhua historian kirjoituksesta. Akryylilasiin on jyrsitty Oulun seudun kartta siten että Oulun alue on vaakaa raidoitusta ja muut ympäröivät kunnat merkitty erisuuntaisin raidoin. Vesistö on ikään kuin jäätynyttä valkoista jäätä. Ikkunassa oleva IT-teollisuuden kierrätysmateriaalista tehty pitsimäinen osa kuvaa Oulujoen ja Merikosken kuohuja.